tiistai, 16. helmikuu 2010

"ylityöks tais nyt mennä..."

Niinpä niin taas ollaan hieman viisaampia eilisen jälkeen ja tämän päivän työt on taas tehty. Eli päivän ohjelmassa oli lattian tasoitus ja seinien vesieristäminen. Vesieristys aloitettiin pohjustuksen eli praimerin laitolla. Tämän jälkeen oli siis itse vesieristeen laitto joka aloitettiin nurkista, jonka jälkeen pitkin vedoin vesieristettä telattiin seinille. Tämä seinien vesieristys täytyy toistaa huomenna uudelleen.

Lattian kanssa saatiin jo aikamoinen hiki pintaan heti aamusta kun se täytyi hioa käsipelissä tasaiseksi, jotta siihen saadaan tasoite päälle. Myös lattia praimeroitiin pohjustusaineella, ja kunnes jossain vaiheessa luoja suo(noin tunnin päästä tästä kirjoituksesta)  päästään itse tasoitemassa vetämään lattiaan. Joten ylityöks tais tosiaan mennä.

maanantai, 15. helmikuu 2010

takaumia viime viikolta

En aloittanut tätä työkohteen tarkempaa seurantaa vielä viime viikolla, joten varmaan parempi että kerron aikaisemmista työvaiheista. Työt siis alkoivat viime maanantaina jolloin aloitimme ensimmäisen wc:n purkutyöt. Työtä "vaikeutti" se että toista vessaa emme voineet purkaa samaan aikaan, koska kyseessä on toimistotila, jossa ihmisiä on töissä myös rempan aikana. Purku sujui helposti, hieman myös voimaa käyttäen. Väliseinä pois, vanhat lastulevyt irti, lattiasta muovimatto irti. Seinän alta tosin paljastui hieman ikävä yllätys. Aikaisemmat remppamiehet eivät tainneet tietää väliseinän rakentamisesta tuon taivaallista, sen huomaa seuraavassa kuvassa.

 

[[split]]

Seuraavaksi oli vuorossa uusien runkopuiden sekä eristeen laitto. Näiden töiden jälkeen oli vuorossa kipsilevyjen kiinnitys. Valitsimme kostean tilan kipsilevyn, vaikka normaalikin levy olisi kelvannut, koska wc ei ole luokiteltu märkätilaksi. Näiden töiden lisäksi reippaat sähkömiehet kävivät vetämässä uudet sähköt wc-tilaan ( kiitos ipe ja kaitsu!!). Nyt viikon alusta saimme tehtyä suunnitelmissa olleen alaslasketun katon rungon valmiiksi, kittailtua ruuvinkannat seinistä piiloon sekä hiottua lattia tasaisemmaksi. Tästä on hyvä jatkaa huomenna vesieristyksillä ja lattian tasoituspuuhissa.

 

maanantai, 15. helmikuu 2010

Mistä sitä oikein aloittaisi??

Niinpä, hankala kysymys monelle. Mutta hankalaa varsinkin silloin kun omaa kotia tai vaikkapa naapurin pihavajaa pitäisi kunnostaa. Vanhan korjaaminen on monesti työläämpää kuin uuden tekeminen.

Höpinät kuitenkin sikseen ja asiaan. Miksi siis aloitin blogittamisen? Ammattioppilaitosten kolme vuotiseen tutkintoon kuuluu tietty määrä viikkoja/jaksoja jolloin opiskelijat eivät ole koulussa vaan oikeassa työpaikassa harjoittelemassa tulevaa työelämää varten. Näin on myös itseni laita, viimeinen neljä kuukautta koulusta menossa hurjan nopeasti loppuaan kohti. Seuraavat 7 viikkoa on siis pelkkää työtä, työtä ja työtä. Työpaikka on mitä mainioin vaihtoehto, lämpimät tilat varsinkin plussaa. Projektina olisi kahden wc-tilan saneeraustyöt, eli vanhan purku ja uuden teko. Viikon verran sitä olemme tehneet ja pakko sanoa että hyvin on mennyt. Paljon on kuitenkin edessä päin ja täällä on tarkoitus kertoa työmaan edistymisestä ja antaa tee-se-itse-miehille jopa vinkkejä. Kuvia tulee myös varmasti ja mahdollisesti jopa videon pätkää, remontti-reiskan tyyliin totta kai.